Marja-Liisa Palosen siunaus 12.7.2022 Helsingissä

Luen rakkaan Paimenpsalmin, psalmin 23:

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten äären, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa. Sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdat paimensauvallasi.

Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä ja minä saan asua Herran Huoneessa päivieni loppuun asti.

Tämä todistus on Daavidin, viisaan, Jumalaa lähellä eläneen kuninkaan ja entisen paimenpojan.

Sanoja, jotka on tarkoitettu meille lohdutukseksi ja vakuudeksi siitä, mitä Marja-Liisa sai elää todeksi tässä elämässä sekä siitä, mikä häntä tämän elämän jälkeen odotti.

Marja-Liisa lähti täältä yllättäen, sairauden murtamana. Hän sai kuitenkin elää pitkän ja vaiherikkaan elämän – merkityksellisen elämän. Niin monia suuresti siunanneen elämän.

Marja-Liisa syntyi epävakaaseen sota-aikaan marraskuussa 1941. Martta-äidin kertoman mukaan kotiutuminen synnytyssairaalasta Annankadulle tapahtui pommisuojan kautta. Lapsuudenkoti vaihtui Marja-Liisan varhaisvuosina Suomenlinnaan, ja perhe kasvoi vielä siskolla ja veljellä. Lapsuusvuodet Suomenlinnan upeissa linnake- ja merimaisemissa kerryttivät monia hienoja ja jännittäviä muistoja – ja tuo erityinen kasvuympäristö varmasti omalta osaltaan ruokki seikkailuhenkisen, vilkkaan ja huumorintajuisen nuoren tytön mielikuvitusta. 

Sisarukset ja lapsuudenystävät muistavatkin Marja-Liisan loistavana tarinoiden keksijänä ja kertojana, osa niistä ollen melko pelottaviakin.

Marja-Liisa kiinnostui hengellisistä asioista hyvin nuorena ja olikin Suokin nuorten raamattupiirin innokkaimpia jäseniä. Hän peri viulua taitavasti soittavalta Erkki-isältä musiikinlahjan. Lahjaksi saatu mandoliini innosti kauniin sopraanolauluäänen omaavan Marja-Liisan tarttumaan myös kitaraan. Hengelliset laulut, virret, gospel- ja ylistysmusiikki säilyivät tärkeinä hänelle läpi elämän.

Marja-Liisa päätti mennä keskikoulun jälkeen ammattikouluun ja sieltä valmistuttuaan, 16-vuotiaana, yksikantaan ilmoitti perheelle ja ystäville lähtevänsä Amerikkaan.

Päättäväinen nuori nainen oli itsenäisesti opiskellut englantia – ja kun New Yorkissa asuva Noora-serkku ilmoitti ilomielin ottavansa Marja-Liisan luokseen asumaan ja opiskelemaan, niin enää ei tarvinnut kuin pakata laukut ja jättää jäähyväiset muutosta luonnollisesti ei niin innostuneille vanhemmille.

Marja-Liisan ensimmäinen matka Atlantin taakse kesti reilut kaksi ja puoli vuotta. Suomeen hän palasi vuonna 1961 high school -diplomin kanssa ja rakastuneena. Eikä ainoastaan New Yorkiin, joka oli todellakin vienyt tämän nuoren naisen sydämen, vaan myös Pentti-pastoriin, joka oli ollut jo Marja-Liisan varhaisteinivuosien ihastus sieltä Suomenlinnan raamattupiiriajoilta.

Pentti ja Marja-Liisa olivat saaneet viettää aikaa yhdessä New Yorkissa Pentin Pohjois-Amerikan matkan aikana. Suomessa Marja-Liisa malttoi olla vain puolitoista vuotta, ja jo taas New York veti puoleensa. Pentti seurasi perässä ja pian heidän häitänsä vietettiin siellä kaukana, Erkin ja Martan lennettyä paikan päälle todistamaan esikoisensa onnea.

Marja-Liisa oli toiminut Wall Streetilla pankkivirkailijana, mutta nyt Pentin työ vei nuoren parin vuoden mittaiselle Kanadan komennukselle ja sieltä matka jatkui Göteborgin siirtolaisseurakuntaan odottamaan kappalaisen viran aukeamista Vihdissä ja Nummelassa.

Ensimmäisenä vuotena Suomeen muuton jälkeen Palosista tuli perhe, kun Timo syntyi.

Nuoren kappalaisen rouvan arki täyttyi kodin- ja lapsenhoidon ohessa erilaisilla seurakunnan tilaisuuksilla, mutta jossain välissä toimelias Marja-Liisa ehti myös opettamaan kansalaisopistossa englantia. Vuodet Vihdissä ja Nummelassa olivat onnellista aikaa, mutta myös haastavaa, sillä pastoripariskunnan elämästä oli koko kylä kiinnostunut. Onneksi Marja-Liisa löysi lähimaatilan iloisesta ja välittömästä Irene-emännästä itselleen varaventtiilin ja sydänystävän erilaisten odotusten ja paineiden keskellä. 

1970-luvun taitteessa Pentille tarjottiin New Yorkista suomalaisamerikkalaisen seurakunnan pastorin paikkaa, ja pitkän harkinnan jälkeen perhe päätti lähteä takaisin Amerikkaan, missä seuraavien vuosikymmenten aikana Manhattanin kirkko ja Brooklynin suomalaisyhteisö tulivat entistä tutummaksi ja erityisen rakkaiksi. Oma koti siirtyi kyllä myöhemmin Staton Islandille. 

Timon varttuessa oppimishaluiselle ja älykkäälle Marja-Liisalle tuli uudelleen mahdollisuus jatkaa opintojaan. Ravintotieteet kiinnostivat, ja hän valmistuikin erinomaisin arvosanoin ravitsemusterapeutiksi New Yorkin yliopistosta, ja sai hyvän työpaikan kaupungin koululaitoksen ravitsemusasiantuntijana.

Marja-Liisa nautti työstä, jota sai tehdä yli kahdenvuosikymmenen ajan.

New York oli Marja-Liisan sielunmaisema, mutta eläkkeelle jäännin jälkeen Florida alkoi kutsua, eikä vähiten sen tähden, että suuri osa New Yorkin suomalaisista ystävistä oli hakeutunut Etelä-Floridan kasvavaan siirtolaisyhteisöön. Alkuun Pentti ja Marja-Liisa viettivät talvet Floridassa ja kesät Ylä-New Yorkin vuorilla sijaitsevalla mökillään, mutta siirtyivät sitten pysyvästi Floridaan, jonne Kaarina-siskokin oli muuttanut.

Aktiivisesta pariskunnasta tuli pian Floridan suomalaisamerikkalaisen St. Andrew’s -seurakunnan tukipilareita. Marja-Liisa aloitti raamattupiirin myös pidon Lepokodilla, sikäläisellä suomalaisamerikkalaisella palvelutalolla ja vietti muutoinkin siellä paljon aikaa jo ennen Pentin kunnon huonontumista ja tämän siirtymistä Lepokodin asukkaaksi.

Monet lepokotilaiset tulivat Marja-Liisalle rakkaiksi, erityisesti nimeltä täytyy mainita Toini ja Maija-Liisa, mutta heidän lisäkseen Marja-Liisa jaksoi hoitaa ja välittää lukuisista muista asukkaista. Hän käytti heitä kaupassa ja lääkärissä, järjesti retkiä ja lounaita, väsymättä rukoili heidän puolestaan, saarnasi evankeliumia aina kun sai tilaisuuden.

Hän oli aivan loppuun asti uskollinen ja korvaamaton apu niin Lepokodin asukkaille kuin henkilökunnallekin. Jopa Lepokodin lemmikkikissat saivat Marja-Liisalta hellää huolenpitoa. Marja-Liisan elämäänhän olivat aina kuuluneet lemmikit – kissoja oli lapsuuskodista lähtien ja erityisen rakkaan Pepi-koiran kuvaa Marja-Liisa kantoi vielä usein mukanaan.  

Niin paljon voisi sanoa tästä erityisestä, ihanasta ystävästä, mutta toivon teidän jatkavan tästä muistotilaisuudessa.

On huojentavaa tietää, että Marja-Liisa sai viettää viimeisen ajan rakkaiden keskellä. Viettää aikaa Kaarinan, Pekan ja Airan kanssa, Ingan ja perheen kanssa. Ainoastaan Timo sinä olit etäällä, mutta kuten tiedämme, aina äidille sydämessä läsnä ja lähellä.

—–

Paimenpsalmissa, jonka teille luin, sanotaan:

”Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen”. Meidän pahin vihollisemme on kuolema. Sitä ei ole yksikään ihminen voittanut. Sen kanssa ei voi neuvotella, sitä ei pysty hallitsemaan.

Kuoleman edessä meistä tuntuu, että olemme lopullisuuden äärellä. Mutta olemmeko?Se on meistä itsestä kiinni. Joko me olemme lopullisuuden äärellä tai sitten me olemme ikuisuuden kynnyksellä.

Kun psalmissa sanotaan, että Jumala kattaa pöydän meille vihollisen silmien eteen,se tarkoittaa sitä, että meille on katettu pöytä Jeesuksessa Kristuksessa meidän vihollisemme kuoleman eteen, joka on voitettu!

Sillä ei ole enää valtaa meihin.

Pöytä on katettu meitä varten. Se oli katettu Marja-Liisaa varten. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa (14) Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.

Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidän luokseni, jotta te saisitte olla siellä, missä minä olen.

Te tiedätte kyllä tien sinne, minne minä menen.

Tuomas sanoi hänelle; Herra emme me tiedä minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien? Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

–

Jeesuksen sanat, ovat tulleet toteen Marja-Liisan kohdalla. Hänelle oli Jeesus valmistanut sijan, ja hän tiesi – Marja-Liisa tiesi, minne oli matkalla, hän tunsi tien. Hän ei pelännyt kuolemaa.

Kun Marja-Liisa täältä lähti, hän avasi silmänsä toisella puolella ja Jeesus itse oli häntä vastassa, todellisempana kuin koskaan aiemmin. 

—-

Piirrän kohta Marja-Liisan arkulle ristinmerkin. Se kertoo Vapahtajamme Jeesuksen sovitustyöstä. Ristin tie on kaikkine kärsimyksineen lopulta voiton tie. Kun me turvaamme elämämme Jeesukseen, olemme iankaikkisen elämän tiellä. Hän on sovittanut syntimme omalla kuolemallaan.Hän itse sanoo lohduttavat sanat: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.”

Tähän Marja-Liisa turvasi, tähän kutsun teitäkin turvaamaan.

Pastori Mia Hagman

Lämpimin ajatuksin, kera enkelten

Rakkaan ystävämme Marja-Liisa Palosen siunaus- ja muistotilaisuus pidettiin Helsingissä heinäkuun 12. päivä. Häntä oli saattamassa hänen poikansa Timo Palonen, sekä joukko sukulaisia ja ystäviä ympäri Suomea ja Yhdysvaltoja. Siunaustilaisuus oli kaunis ja lohdullinen, vaikka ikävä ja kaipaus valtasi monen mielen. Pastori Mia Hagmanin toimittama siunaus Hietaniemen uudessa kappelissa oli erittäin lämminhenkinen ja monin tavoin puhutteleva. Marianne Mäenpää toi viimeisen tervehdyksensä laulaen rakkaalle Marja-Liisa ystävälleen laulun Oi muistatko vielä sen virren.

Muistotilaisuutta vietettiin Temppeliaukion kirkossa. Siellä muisteltiin Marja-Liisa elämänvaiheita, ja kuultiin monenlaisia muistoja niin Suomesta kuin Yhdysvalloista.

Marja-Liisalle on tarkoitus järjestää vielä toinen muistotilaisuus Floridassa, jonka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Näin myös ystävät Floridassa pääsevä kokoontumaan yhteen ja muistelemaan Marja-Liisaa.

Me koko Sipisen perhekunta olemme erittäin kiitollisia siitä, että saimme tutustua Marja-Liisa ystäväämme Floridassa monia vuosia sitten. Hänen raamattupiirinsä kirkolla ja Lepokodilla ovat unohtumattomia hetkiä, joita saimme viettää yhdessä. Saimme usein myös tuoda raamattupiiriin suomivieraitamme, hekin olivat aina lämpimästi tervetulleita. Myös meidän suomalainen omatekoinen ruisleipämme oli hänen suurta herkkuaan, joten sitä aina saimme hänelle tuoda matkassa mukana. Nyt alkuvuodesta Floridassa saimme vielä viettää aikaa yhdessä keskustellen Marja-Liisan kanssa useita hetkiä yhteisen ystävämme Anja Laurilan luona. Nämä hetket ovat nyt entistäkin rakkaampia muistoja, joita saamme kantaa mukanamme. Jäämme kaipaamaan rakasta ystäväämme, mutta onneksi meillä on lohdutus ja ilo siinä, että kerran saamme kohdata Taivaan kodissa, joka on meille valmistettu.

Raija, Seppo ja Marianne, sekä koko Sipisen väki

Advertisement

In Memorium for Beatrice “Bea” Ann Haapanen

Beatrice “Bea” Ann Haapanen, 75, died on Sunday, July 16, 2017 at Northwestern Hospital in Chicago.

Bea was born December 5, 1941 in Milwaukee, WI.  In 1962 she received her nursing degree from Grant Hospital School of Nursing and in 1986 her Bachelor of Science degree from DePaul.  In 1995 Bea earned her Master of Science in Public Health from University of Illinois.  She retired in 2000 from University of Illinois Hospital after 33 years of service and after retirement worked for Hospice at Northwestern Hospital in Chicago for seven years.

Bea was an active participant in the Finnish American community in the Lake Worth area, encouraging others of Finnish descent to remember and celebrate their Finnish heritage.  She was involved in research on this community for over two decades. A life member of the Finlandia Foundation Florida Chapter, Bea served as President from 2010/2011 and on the Board from 2008 to 2010.  In 2014 Bea co-authored, compiled and published a history of the Finlandia Foundation Florida Chapter 1954-2014 Celebrating 60 Years.  Bea was a founding member and president of the recently established Finnish Heritage Society of South Florida, a 501c3 organization dedicated to documenting the history of the Finnish community in Lake-Worth-Lantana Florida.

Bea was a member of the Church of the Ascension, Chicago and St. Andrew’s Episcopal Church in Lake Worth and had numerous friends in the community. Bea will be remembered for her friendships, generosity, intellect, and kindness; and as a consummate book collector and reader, opera lover, traveler, and her work with Habitat for Humanity International.

Survivors include her brother Rick (Lindy) Haapanen; sister-in-law Kathy Haapanen; and numerous nephews, nieces and cousins.  She was preceded in death by her brother Jerry Haapanen; and father and mother Verner “Ben” and Irene (nee Sironen) Haapanen.

A memorial services was held on Saturday, July 22 at St. Mark’s Evangelical Lutheran Church in Waukegan.  Memorials can be sent to:  Finlandia University, Finnish American Heritage Center, c/o  Advancement Office, 601 Quincy Street, Hancock, MI  49930, or The Church of the Ascension, 1133 North LaSalle Blvd, Chicago, IL 60610-2601, or Habitat for Humanity International (habitat.org).

Memorial service will be held on January 27 at 6:00 pm at St. Andrews Episcopal Church, 100 North Palmway, Lake Worth, Florida

Raili Sihvo – Kanada ja Lake Worth

Herkän, äärimmäisen palvelualttiin ystävämme Railin muistolle.

Raili Sihvo poistui luotamme huhtikuun alussa kovin äkillisesti, jättäen meidät suureen kaipaukseen. Nyt toukokuun neljäs hänen tuhkansa siunataan ja muistojuhlaa vietetään Kanadassa.

Raili Sihvo syntyi 14.10.1937 Kirvussa, Suomen Karjalassa, josta hän muutti 26 vuotiaana Kanadaan, jossa perheeseen syntyi kaksi poikaa, jotka olivat äidille erittäin tärkeitä.

Työkseen hän palveli eestiläisessä vanhainkodissa kanadassa n. 20 vuotta.

Vuonna 1986 hän tapasi nykyisen elämänkumppaninsa Matti Suonpään, jonka kanssa yhdessä palvelivat monen moisessa vapaaehtoistyössä niin Kanadassa kuin Floridassakin. Kanadassa Railin tärkein toimi oli suomalainen vanhainkoti, jossa hän palveli säännöllisesti joka viikko yhden päivän.

Itse sain tutustua Railiin luterilaisessa seurakunnassamme jo vuosia sitten. Yhdessä touhusimme monelaista kirkon eteen, joka tiivistyi sitten suuren keittiöremontin alkaessa kirkolla. Raili halusi aina auttaa kaikessa siinä mihin pystyi. Myös jokatalvisissa juhlien laitossa kirkolla hän oli aina apunamme valmistelemassa erilaisia tarjottavia, joskus jopa yötä myöten. Erityisesti nyt mieleeni on jäänyt hänen selkeä, siisti työnjälki, mikä näkyi kaikessa hänen toimissaan. Viimeisimmäksi muistoksi jäi hedelmäsalaatin teko Suomi 100 juhlakahvituksen ja Raijan -päivä kirkkojuhlan valmisteluissa.

Raili myös harrasti Mattinsa kanssa paljon. Pisinpään harrastuksenaan oli hänen suuresti rakastamansa Katrillien kansantanhuryhmä Kerhotalolla, jossa hän myös osallistui monen moisiin talkoisiin Kerhotalon hyväksi.

Sunnuntaiaamuihin kuului aina Jumalanpalvelus St Andrew´n kirkossa ja sen jälkeen usien taimme yhdessä jotain kivaa. Erikoisen tärkeitä oli myös torstain Marja-Liisa Palosen vetämä raamattupiiri, jossa Raili piti tärkeänä, että rukoilisimme hänen sairaan poikansa paranemisen puolesta. Rukoilimme yhdessä pyytäen enkeleitä varjelemaan meitä kaikkia. Tässä yhteydessä toivonkin kaikille raamattupiiriläisille kuten myös kaikille seurakunnan työntekijöille paljon siunausta ja enkeleitä antamaan voimia kirkon eteen toimimiseen ja rukoilemiseen.

Ahkeruutensa ja halu auttaa toisia näkyi myös suuresti siinä kun Raili yhdessä Matin kanssa olivat auttamassa meitä laittamaan Floridan kotiamme lähtökuntoon vielä silloin viimeisellä viikolla.

Viimeinen halaus ja suukot molemmille poskille Floridan ystäviltä oli juuri Raililta kun he Matin kanssa saattoivat meidät lentokentälle kotimatkalle. En millään haluaisi uskoa , että se jäi viimeiseksi tapaamiseksemme täällä maan päällä, sillä juuri kun pääsimme kotiin, saimme heti kohta suuren suruviestin, Raili oli saanut kutsun Taivaan isän kotiin. Jumalan suureen Armoon luottaen saamme kuitenkin uskoa  vielä tapaavamme Taivaassa.

Minulla, Sepolla ja Mariannella on suunnaton ikävä ihanaa Rakasta ystäväämme Railia. Kiitollisena  muistamme hänen ystävyyttään ja kaikkea hänen apuansa.

Uskon, että näihin sanoihini yhtyy kaikki muutkin Floridan ystävät, jotka Railin tunsivat.

Tovomme Railille siunattua Taivasmatkaa ja Matille ja Railin pojille perheineen voimia ja enkeleitä suuren surun kantamiseen.

Raija Sipinen Suomesta

Reijo Seppäsen muistoksi – In Memory of Reijo Seppanen

Reijo Seppänen nukkui pois torstaina 22.9.2016 läheisten ympäräimänä JFK:sairaalassa pitkäikaisten sairauksien murtamana.

Reijo syntyi Suomessa Valkeakoskella 1963 ja muutti pysyvästi Floridaan 1980-luvun loppupuolella.

Reijo piti Lake Worth’ssa Finn Motors, Inc. autokorjaamoa yli 12 vuotta,  josta kaikki hanet tunsivat ja loysivat. Reijo auttoi lukuisia paikallisia autokorjaamoita, dealereita ja autovuokraamoita jos jokin tekninen ongelma oli heille ylitsepääsemätän.

Harley Davidson moottoripyörät olivat myos Reijon alaa, han rakensi omansa ja voitti palkintojakin näyttelyissä.

Reijo oli aina valmis osallistumaan tapahtumiin ja talkoisiin, joita suomalaiset Lake Worth’n  ja Lantanan alueilla järjestivät, mutta ei koskaan tuonnut itseään esille. Reijo lähti kaikkeen mukaan täysillä, hän liittyi Vapaamuurareihin, opiskeli ja eteni nopeasti. Pois nukkuessaan Reijo oli Worshipful Master (Kunnianarvoisa Mestari) omassa looshissaan.

 

Reijoa  jäivät syväasti kaipaamaan vaimo Heidi, lapset Tia ja Teo seka vanhemmat Airi ja Raimo, sukulaiset, sekä lukuisa joukko ystäviä Floridassa ja Suomessa.

Reijo passed away on Thursday, 9/22/2016, after a long battle with various chronic illnesses. He was at the JFK Medical Center surrounded by his family.

Reijo was born in 1963 in Valkeakoski, Finland and permanently moved to Florida in the late 1980’s.

Reijo owned the auto repair shop, Finn Motors inc., for over 12 years where he made many friends and business partners. If ever not able to find him they didn’t have to look far, he would be under the hood or in the office doing his paperwork. Reijo helped numerous auto repair shops, dealerships, and car rental businesses when tasks or repairs became too overbearing for them alone, he was always there to lend a hand.

Reijo was also very interested in Harley Davidson motorcycles, so much so that he built his own from the ground up. This bike went from nuts and bolts to winning numerous shows providing multiple trophies to put up on the mantel.

Reijo took great pride in being deeply involved in the Finnish community and partook in many events in the Lantana and Lake Worth area. We will never forget how determined he was, always taking things head-on and doing his best to overcome any task at hand.

Over the past few years Reijo has been a part of the Free Masons. When he passed, he was the Worshipful Master of his Lodge. This was a great accomplishment that we are all very proud of.

Reijo, our good friend and family member is going to be missed. He is survived by his wife Heidi, kids Tia and Teo, parents Airi and Raimo, and relatives and friends in Florida and Finland.

Anna-Liisa Rantala (Nikunen), 79 from Lake Worth, Florida

Anna-Liisa Rantala (Nikunen), 79, passed away January 20, 2013 in Lake Worth, FL, with her family by her side.

 Anna-Liisa was born on October 20, 1933 in Lohtaja, Finland, was a resident of Lake Worth, FL, and formerly of Ashby, MA.  She was member of St. Andrews Lutheran Church in Lake Worth.

 Anna-Liisa married Toivo Rantala on November 20, 1957 and they were married for 43 wonderful years.

 She is pre-deceased her husband Toivo and her brother Antti Nikunen.   She leaves behind her sons David & Allan (MA), brothers Antero Nikunen (NC) & Raimo Nikunen (FL), sister Helena Koivisto (Finland), grandsons Jeremy & Dustin, granddaughter Jenna & Bianca, along with many nieces & nephews, and many wonderful friends.

 A memorial service will be held Friday, January 25, 2013 at 2 pm,  at St. Andrews Lutheran Church,  928 South ”E” street, Lake Worth, FL.  In lieu of flowers, the family has requested that donations be made to St. Andrews Lutheran Church.

Tapani Laajan muistolle – Suomi Talo / Tapio Salin

Tapani Laaja 2010

Kun vuonna 2004 aloitin Suomi Talon johtokunnassa rahastonhoitajana niin silloin tutustuin ensi kertaa Tapani Laajaan, joka silloin toimi johtokunnan sihteerinä  ja Mauno puheenjohtajana. Minulle selvisi erittäin nopeasti se tosiasia etta Tapani oli erittäin selväjärkisesti ajatteleva henkiö ja pitkällä kokemuksella varustettu.

Vuonna 2006 keväällä nimesin Tapanin Suomi Talon johtokunnan varapuhenjohtajaksi. Hän oli erittäin sopiva henkilö tähän asemaan pitkän kokemuksensa perusteella ja tuona aikana hän myöskin toimi johtokunnan sihteerinä. Kysyinkin häneltä että onko hän todella halukas hoitamaan molemmat tehtävät, vastaus oli, että eiköhan se siita mene.

Vuodet 2004-2006 olivat rahallisesti tiukkoja vuosia Suomi Talolle. Meillähän oli parina vuotena peräkkäin hurrikaanivahinkoja ja jouduimme ottamaan lainaa korjausten vuoksi kun varat olivat rajoitettuja.

Olen kiitollinen siitä että Tapani oli varapuheenjohtaja johtokunnassa  silloin. Hänen tehokas tapa olla apuna vaikeiden päätösten teossa oli erinomainen apu  ja voitimmekin vaikeudet ja lopputulokset olivat hyvät.

Valitettavasti Tapanilla oli terveydellisiä vaikeuksia, jotka ajan mukana tulivat pahemmiksi ja hän joutui keväällä 2007 luopumaan varapuheenjohtajan asemasta Suomi Talolla ja muuttamaan Suomeen hoitamaan  itseään. Tämä oli iso menetys johtokunnalle, joka oli jo tottunut Tapanin selkeään ajattelutapaan.

Kun kuulin Tapanin nukkuneen pois Suomessa heinäkuun 4, se oli minulle ikävä uutinen. Siinä poistui luotamme erittäin pystyvä mies, jonka ajatusvoimalla ja järjellä  olisi ollut paljon tehtavissä moniksi vuosiksi eteenpäin täällä Floridassa ja Suomessa.

Suuret kiitokset sinulle hyvästa ja arvokkaasta työstä Suomi Talon ja sen jäsenten hyväksi!

Tapio Salin 7.08.2012

Tapani Laaja on poissa – 7/4/2012 – Sotaveteraanit

 

Tapani Laaja

Tapani Laaja sai heinäkuun 4. päivänä klo 12.24 kutsun viimeiselle iltahuudolle. Tapani nukkui rauhallisesti kotonaan ikiuneen vierellään puolisonsa Helena ja poika Mika.

Pitkä sairaus uuvutti väsyneen matkamiehen. Jäämme kaipaamaan Tapania ja hänen elämänmyönteistä asennettaan. Tapani oli Suomi Talon Ex-sihteeri, Veteraanituen sihteeri ja puheenjohtaja. Suomalaiset Sotaveteraanit Amerikassa-yhdistyksen kunniapuheenjohtaja ja monessa muussa asiassa tukemassa toimintaa.

Tapanilla oli aina jokin hyvä ja kannustava sana jaettavana meille, mutta nyt hänen paikkansa on tyhjä. Monet yhdistykset ja ystävät jäävät kaipaamaan Tapania.

Tapani oli Suomalaiset Sotaveteraanit Amerikassa-yhdistyksen kunniapuheenjohtaja. Hän oli yhdistyksemme tukipilari. Hänen sanansa meille jälkeenjääneille oli, että asioilla on taipumus järjestyä. Nuo sanat pitivät paikkansa mihin ikinä hän ryhtyi. Aloittamansa työt hän vei loppuun asti.

Tapani oli mukana myös yhdistämässä neljää Veteraanijärjestöä yhteen. Kaikki näytti ensin turhalta, mutta Tapanin sanat toteutuivat kirjaimellisesti.

Tapanin sairaus alkoi jo maaliskuussa 2007. Silloin hän voitti ja sai lisäaikaa runsaan viisi vuotta.

Lepää rauhassa Tapani.

Hans Nyholm (7/04/12)

In Memoriam – Aili Hakala 7/4/12

Lahdessa lomaa viettämässä ollut Aili Annikki Hakala kuoli äkillisen sairaskohtauksen seurauksena Päijät-Hämeen Keskussairaalassa myöhään keskiviikko iltana. Lauantai aamuna saatu kohtaus ja 5 päivää teho-osastolla ei enää pelastanut Ailia joka oli koko ajan raskaassa unessa. Ailia jäi suremaan miehensä Esa, lapset, lastenlapset,lastenlapsi 4 polvessa ja suuri ystävien joukko Suomessa ja Amerikassa. Suremaan jäivät myös Ailin veli Floridassa ja sisko Suomessa

Esan tukena Lahdessa oli tytär Hannele miehineen jotka viettivät lomaa Saksassa ja lensivät heti Suomeen ja ehtivät nähdä Ailin sairaalassa.

Hakalat ehtivät olla naimisissa 57 vuotta ja asua Floridassa 43 vuotta. Aili siunataan ja tuhkataan Suomessa. Rakkaan vaimonsa tuhka uurnan Esa tuo mukanaan Floridaan jossa myöhemmin pidetään Ailille muistotilaisuus. (7/05/12)

In Memoriam – Matti Heino

Matti Heino

 

Matti Heinon siunaustilaisuus pidetään Suomi Talolla huhtikuun 27 päivä alkaen 1:00 iltapäivällä.
Suomi Talon johtokunnan monivuotinen jäsen, huoltopäällikkönä toiminut Matti Heino loukkasi itsensä työtapaturmassa ja menehtyi Delrayn Hospiksessa huhtikuun 18.
Matti oli yksi hienoimpia miehiä joita olen koskaan tavannut, oli ilo työskennellä hänen kanssa. Hän tiesi mitä tehdään ja kuinka ja myöskin sai toimeksi. Hänen aikaansaannoksia oli se että Suomi Talo tällä hetkellä on loistavassa kunnossa.
On erittäin ikävää että näin hienon miehen täytyi poistua luotamme aivan liian aikaisin, mutta ehkä se oli luoja tahto.
Matin siunaus tilaisuus pidetään Suomi Talolla huhtikuun 27 päivä alkaen kello 1:00 iltapäivällä ja täten toivotan Matin ystävät tervetulleiksi tähän tilaisuuteen kunnioittamaan tämän hienon miehen muistoa.
Tapio Salin

Matti Heino’s blessing event at Finland House on April 27 starting 1:00 p.m.

Matti Heino was a director of maintenance and a board member of Finland House for several years. Matti hurt himself in a work accident and passed away in Delray Hospice on April 18.
Matti was one of finest men I have ever met, it was a pleasure to work with him. He knew what to do and how and also got work done. Because of him Finland House is in excellent shape today.
It is very sad that this nice man had to leave us so soon.
I thus invite all Matti’s friends to Finland House on April 27 starting 1:00 p.m. to blessing and memorial ceremony to honor this very fine man.
Tapio Salin